Helsingin Vieraskoti

Palvelupäällikkö

Tekstikenttä

Haemme nyt uutta avainhenkilöä dynaamiseen tiimiimme


PALVELUPÄÄLLIKKÖÄ

 

Palvelupäällikön tehtävä Helsingin Vieraskodissa on keskeinen ja siihen liittyvät vastuualueet määrittelevät koko toimintayksikön toimivuuden perustan. Tehtävässä onnistuminen vaatii aloitteellisuutta, kokonaisuuksien ja toimintaprosessien hahmottamista, kykyä ja tahtoa aitoon yhdessä tekemiseen sekä vankkaa osaamista ja näyttöjä tuloksellisesta esihenkilötyöstä. Tukena tehtävässään palvelupäälliköllä on aktiivinen johtoryhmä, johon hän itsekin kuuluu sekä osaava ja motivoitunut henkilöstö.


Palvelupäällikkö vastaa toimintayksikön palvelun tuottamisesta laadun ja sisällön osalta. Tämä tarkoittaa käytännössä erinomaista esihenkilötyön toteuttamista, palveluprosessiosaamista, asunnottomuuteen liittyvien teemojen sisäistämistä sekä aitoa kykyä kohdata asukkaitamme haastavien elämäntilanteiden pyörteissä. Pyrimme kuntouttavan työotteen avulla, yhdessä asukkaan kanssa, tasapainottamaan ja tukemaan asukkaan elämänhallintaa siten, että pidempiaikainen vuokra-asuminen mahdollistuu ja askeleet kohti itsenäisempää asumista toteutuvat.


Tehtävään valittavalta vaaditaan sosionomin tai sosiaalityöntekijän pätevyyttä ja rekisteröitymistä Valviran sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Kokemus asunnottomuustyöstä sekä työskentely mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden kanssa katsotaan eduksi – osaaminen tarjous- ja kilpailuttamisprosesseissa edesauttaa tehtävän menestyksellistä hoitamista.


Tarjoamme ainutlaatuisen ja harvoin tarjolla olevan työpaikan arvostetussa asumispalveluyksikössä, ammattitaitoisen ja motivoituneen työyhteisön sekä mahdollisuuden ylläpitää ja kehittää osaamistasi työssäsi. Työehdoissa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta, mutta palkkauksen suhteen tarjoamme aidosti kilpailukykyisen korvauksen ja hakija voikin esittää palkkatoiveensa. Lisäksi lupaamme monipuolisen ja mielekkään työnkuvan, sitoutuneita työkavereita, kattavan työterveyshuollon, laajan tapaturmavakuutuksen, liikunta- ja kulttuurisetelit, autohallipaikan sekä mahtavan asukaskunnan. Kaikki tämä keskellä Punavuorta, Helsingin sydämessä, erinomaisten liikenneyhteyksien keskiössä.


Työ alkaa lähtökohtaisesti huhtikuun aikana, kuitenkin mahdollisimman pian. Hakemukset ja CV sähköpostilla pertti.saarela@helsinginvieraskoti.fi viimeistään 10.3.2024 mennessä. 


Lisätietoja: toiminnanjohtaja Pertti Saarela, p. 040 577 2417.