Helsingin Vieraskoti

Erityinen, tavallinen arki

Vieraskodissa juhlitaan aina, kun siihen on aihetta, koska miksi ei. Alkaneeseen vuoteen onkin mahtunut jo parit oikein mukavat juhlat. Ihan tavallinen arki on kuitenkin sitä, mikä monille voi näyttäytyä itsestäänselvyytenä, kun taas useille talon asukkaille se voi olla hyvinkin erityistä erilaisten asunnottomuuden kokemusten jälkeen. Omassa asunnossa tapahtuvan arkisen elämisen lisäksi reilusti yli puolet asukkaista käyvät talon päiväkeskuksessa.

Vieraskodin päiväkeskuksessa tarjoillaan joka arkiaamu aamiaista lukuun ottamatta torstaita, jolloin valmistetaan yhteinen lounas. Ruokailun mahdollistaa Stadin safkalta saatu hävikkiruoka ja naapurikahvilan lahjoitukset. Kaikki ruoka valmistetaan aina yhdessä työtoimintana asukkaan kanssa. Talossa onkin monta pitkän linjan tekijää, joilta luonnistuu monenlaiset arkiruuat ja herkut.

Ravinnonsaannin lisäksi mahdollisuus kanssakäymiseen naapureiden ja työntekijöiden kanssa on avainasemassa päiväkeskuksen arjessa. Jaetut hetken yhteisen ruokailun äärellä kirvoittavat mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta kuin aiheesta. Myös erilaiset ryhmät mahdollistavat matalan kynnyksen osallistumisen yhteisen tekemisen, tai ihan vaan kahvittelun ja päivän lehden lukemisen merkeissä. Osallistua saa oman halun ja jaksamisen mukaan, ja oman seuran tuntuessa parhaalta vaihtoehdolta ei matka kotiin ole kovinkaan pitkä.