Yksi aikakausi jää taakse
Yksi aikakausi jää taas taakse, kun kevät vaihtuu kesäksi hitaasti, mutta varmasti. Vieraskodilla arkeen on mahtunut paljon erilaisia tapahtumia kevään aikana, tavallisen arjen ohessa.
Huhtikuun lopussa vietimme kevätjuhlia ruoan, musiikin ja ohjelman merkeissä. Juhlissa saimme kuulla erinomaista livemusiikkia Mika Järvisen esittämänä. Kiitos Mikalle keikasta, nautimme suuresti! Tarjolla oli pitsaa, perunasalaattia, nakkeja, munkkeja ja kahvitarjoilut, mikä herätti suurta suosiota – erityisesti pitsalla ja munkeilla oli menekkiä. Ohjelmassa oli musiikin lisäksi ongintaa, jokainen sai kotiin vietäväksi pientä hyvää. Koristelut säilytimme päiväkeskuksessa muutaman viikon ajan juhlien jälkeen. Keväisiä, raikkaita ja riemukkaita ilmapalloja ja viirejä ei heti malttanut ottaa pois niiden tunnelmaa kohottavan vaikutuksen vuoksi.

Lisäksi olemme grillailleet ja käyneet retkillä. Ohjelmassa on ollut muun muassa minigolfia ja puistokahveja. Kesälle suunnitelmissa on lähteä ainakin Pihlajasaareen kesäkuussa ja Vartiosaareen heinäkuussa. Oma sisäpihamme on kesällä varsinainen keidas, ja käytämme sitä mahdollisimman paljon aamupalojen ja yhteisöruokien tarjoilupaikkana. Naapureilta saamme ajoittain palautetta siitä, miten sisäpihamme kukkaloisto ilahduttaa myös heitä, kun kaikille tonteille ei ole mahdollista järjestää vastaavaa puutarhaa ikkunasta ihailtavaksi.


Myös työtoiminnassa puhaltaa uudet tuulet, sillä vanhojen työtoimintamuotojen lisäksi aloitamme Green Care- toiminnan päiväkeskuksessa. Green care- toiminnan tarkoituksena meillä on luoda viihtyvyyttä ja lisätä hyvinvointia Vieraskodissa. Green care -otsikon alle saamme mahtumaan paitsi kasvien hoitoa ympäri vuoden myös käsillä tekemisen iloa, luovuutta ja oman näköistä ympäristöä tukevan toiminnan kulmakiviä. Tuntuu hyvältä pitää huolta omasta kodista ja yhteisöstä.
